Vaihe 12: Blogin lisääminen Shopify-verkkokauppaan

Vaihe 12: Blogin lisääminen Shopify-verkkokauppaan - Solwe
Macbook, kamera, kuulokkeet ja muistivihko pöydällä

Blogi on verkkosivu, jolta löytyy säännöllisesti päivitettyä sisältöä. Blogeja voidaan kirjoittaa monestakin eri syystä. Esimerkiksi verkkokaupan yhteyteen avatussa blogissa voidaan kertoa syvällisemmin myytävistä tuotteista sekä kerätä asiakkaiden sähköpostiosoitteita jatkomarkkinointia varten. Sähköpostimarkkinoinnista meillä on erikseen oma blogikirjoitus, josta pääset alkuun.

Jos päätät perustaa blogin, tärkeimmässä asemassa on blogin sisällöntuotannon jatkuvuus. Julkaisitpa sitten päivittäin, kerran viikossa tai kerran kuussa, on tärkeää, että sivustolle tulee uutta sisältöä. Jos asiakas tulee verkkokauppaasi ja päätyy lukemaan blogiasi, jonka viimeisin julkaisu on kahden vuoden takaa, saattaa asiakkaan mielessä herätä kysymyksiä kaupan olemassaolosta. Jos blogia on päivitettty säännöllisesti, antaa se paremman kuvan yrityksestäsi.

Blogin kirjoittaminen voi olla alkuun raskas taakka. Vaikka kirjoittaisit parasta mahdollista sisältöä mielenkiintoisesta aiheesta, eivät lukijat välttämättä heti löydä perille blogiisi. Jos blogin päättää perustaa, kannattaa siihen motivoitua tarpeeksi ja luvata itselleen, että tuottaa sisältöä säännöllisin väliajoin.

Blogipostauksen kirjoittaminen

Blogin lisääminen Shopifyyn

Blogeja voidaan hallita Shopifyn admin-paneelista kohdasta Online Store -> Blog posts. Kirjoittaaksesi uuden blogipostauksen, klikkaa kohdasta Add blog post.

Blogipostauksen kirjoittaminen tapahtuu samalla periaatteella kuin sisältösivun luominen. Blogipostaukselle annetaan kuvaava otsikko (title), sisältöteksti (content) ja kansikuva (featured image). Blogin sisältö lisätään Shopifyn tekstieditorilla, jonka avulla voi lisätä blogiin esimerkiksi kuvia, tekstejä tai videoita. Kansikuva näkyy blogisivulla ja someen jaettaessa blogin yhteydessä.

Oletuksena blogipostaukset ovat piilossa lukijoilta, joten kun olet julkaisemassa postausta, muista valita oikeasta ylälaidan kohdasta "Visiblity" kohta "Visible". Blogipostauksia voi kirjoittaa ennakkoon ja ajastaa ne julkaistavaksi tietyille päivämäärille. Yksi hyvä toimintatapa blogin kirjoittamiseen onkin tehdä kerralla muutama postaus valmiiksi ja ajastaa ne julkaistavaksi. Silloin blogi elää kuin itsestään, eikä sille tarvitse uhrata aikaa joka viikko.

Shopify blogipostauksen lisääminen | Solwe

Sisällön lisäksi voit määritellä blogipostauksellesi tiivistelmän (excerpt), katsoa miten se näkyy Googlessa, kirjoittajan nimen (author), blogin, johon se julkaistaan sekä avainsanoja (tags). Tiivistelmä näkyy teemasta riippuen yleensä blogipostauksen yhteydessä blogin etusivulla (/blogs/blogin-nimi). Tiivistelmää ei ole pakko kirjoittaa ja joissain teemoissa tiivistelmä luodaan automaattisesti blogin sisältötekstin alusta.

Avainsanoja kannattaa lisätä muutama blogipostausta kohden. Avainsanojen avulla on helppo etsiä tietyn aiheisia postauksia, kun blogista alkaa löytymään enemmän sisältöä.

Blogin nimen muuttaminen

Kun perustat Shopifyllä kaupan, se luo automaattisesti blogin nimeltä News. Kun ensimmäisen postauksen kirjoittaa, se menee automaattisesti kyseiseen blogiin. Tämä nimi kannattaa vaihtaa osuvammaksi, ja sen voi tehdä Shopifyn admin-paneelista kohdasta Online Store -> Blog posts -> Manage blogs. Blogin nimen vaihtamisen sijaan on helpompaa luoda täysin uusi blogi, jolla on haluttu blogin nimi. Tämä siitä syystä, että jos päätät vaihtaa vain blogin nimen (title), blogin URL-osoite ei muutu ja se löytyy osoitteesta /blogs/news.

Uuden blogin saa luotua klikkaamalla sivun oikeasta yläkulmasta Add Blog-painiketta. Uuden blogin luominen antaa blogille halutun nimen ja oikean URL-osoitteen (/blogs/blogin-nimi).

Uuden blogin perustaminen Shopifyllä 

Blogin luomisen yhteydessä voit antaa sille sopivan nimen, määritellä voivatko lukijasi kommentoida blogia ja miten kommentit näyttäytyvät.

Shopify blogin lisääminen | Solwe 

Lisää tietoa blogin hallinnasta saa myös Shopifyn omilta verkkosivuilta. 

 

Takaisin ohjeeseen

 

Lue seuraavaksi

Vaihe 13: Navigaation lisääminen Shopify-verkkokauppaan - Solwe
Vaihe 11: Sisältösivujen luominen Shopify-verkkokauppaan - Solwe

Ota meihin yhteyttä